Kevätkenkäinen nainen

9.3.2018

Ulkona vielä tuiskuttelee lunta ainakin täällä Helsingin päässä, mutta mun katse on jo keväässä. Erityisesti kenkien osalta! Joka vuosi oon niin kikseissä siitä kuivasta asfaltista, mikä tuolta jään ja loskamoskan alta lopulta paljastuu, eikä tämä vuosi ole poikkeus. Näistä kuivista asfalteista haaveillen kaappiin on muuttaneet kahdet täydelliset kevätyksilöt, joista toiset tosin varmasti jakavat mielipiteitä...

Ainakaan Juuso ei ollut niistä niin hirveän innoissaan, hehe. Mutta mä tykkäänkin välillä vähän hassuista jutuista!


Jostain syystä viime vuonna vallinnut sukkabuutsi-trendi ei tavoittanut meikäläistä ennen kuin vasta tämän vuoden alkupuolella. Ja sitten se iskikin jo kovaa! Nämä beiget samettikaunokaiset on Asoksen valikoimista, ja jouduin vielä venkslaamaan kokojen välillä, ennen kuin tämä oma löytyi. Ja se itseasiassa olikin lopulta ihan se mun normikoko. Jostain ihme pistoksesta johtuen menin tilaamaan puolikkaan koon suuremman ensin, kun muistelin, että aiemmin Asoksella koot on olleet mulle pieniä. Summasummarum, oikea koko löytyi, ja kuten sukkabuutsit yleensä, nämä istuvat kuin hanskat, eikä sametti kiillä livenä noin paljon kuin kuvissa.

Mielessäni olen yhdistänyt nämä jo ainakin mustiin, korkeavyötäröisiin löysempiin housuihin! Aijjaijjai. Vähän sotivat mun shoppailusääntöjä vastaan siinä mielessä, etten haluaisi enää hirveästi ostaa mitään, mikä ei kestä aikaa. But trust me, näiden ostoa tuli hartaasti harkittua, enkä voisi olla tyytyväisempi.


Löysin pari vuotta sitten häämatkalta Jenkeistä täydelliset valkoiset Vansit (näkyy mm. tässä postauksessa) ja oon pian käyttänyt ne lähes roskiskuntoon. Ne vaan on olleet niin täydelliset duunikengät!

Samalla mussa syttyi rakkaus valkoisia tennareita kohtaan ja olenkin paniikissa etsinyt koko alkuvuoden uusia valmiiksi kevättä varten, Tukholmaa myöten. Sitten tuli vastaan nämä täydelliset nahkaiset yksilöt Vagabondilta! Olivat vielä tarjouksessa KooKengällä maaliskuun ajan, eli suosittelen tsekkaamaan, jos joku muukin ihastui :) Noiden ohuiden nauhojen tilalle pystyy vaihtamaan vähän paksummatkin nauhat, mitä nopeasti tsekkailin.

Mikäs on teidän kevätkenkätilanne, meikäläinen alkaa olla all set! ;)

2 kommenttia: