Instagram's Best Nine of 2017

28.12.2017

Joka vuosi Instagramiin alkaa jossain vaiheessa joulukuun loppua ilmestymään Best Nine -kuvia, eli tällä generaattorilla luotuja kollaaseja yhdeksästä kuvasta, jotka olivat tilin suosituimmat kuluneen vuoden aikana. Best Nine -kuvia olen julkaissut myös minä, mutta tänä vuonna päätin tehdä sen näin blogin välityksellä, jolloin pystyn samalla hieman pidemmin muistelemaan, mitä noiden kuvien takana onkaan :)

Katsotaanpas siis, mitä tuo generaattori valitsi 9 suosituimmaksi tilini kuvaksi...


1. Tämä kuva tuli napattua ihan hirveessä kiireessä Ruisrockin viimeisenä iltana, kun lähdettiin talsimaan Via Dolorosaa pitkin kohti illan viimeistä junaa. Narikoiden kohdalla muistin että ainiin, haluaisin vielä Ruissin logosta kauniin auringonlaskukuvan, ja pikapikaa hyppäsin myös itse kameran eteen. Ruisrock oli rankka, mutta ihana ja ennen kaikkea aurinkoinen!

2. Vappua vietettiin skumpan ja ilmapallojen keskellä! Saatiin juuri ennen tätä vihdoin asennettua myös tuo meidän (vähän kamala...) DIY-sängynpääty, joten se pääsi tämän vuoden vappukuviin mukaan :D

3. Itsenäisyyspäivänä Kauppatorilla liehuneet 100 lippua, Suomi100-vuoden kunniaksi. Hienot oli!

4. Vitivalkoista hiekkaa ja hirmuisen kirkasta merivettä Ksamilin rannalla, Albaniassa. Elokuinen reissu oli aivan ihana, ja täytti kyllä kaikki rentoutumiselle asetetut odotukset, ah.

5. Vihdoin, vihdoin ja vihdoin kävin tänä kesänä ensimmäistä kertaa ikinä sup-lautailemassa! Se on ollut listalla niin monta kesää, nyt sitä on vihdoin testattu. Pakko mennä ensi kesänä uudestaan, ja mieluusti vaikka useamman kerran. Seuraavat päivät jalat oli ihan kummallisen kipeänä, eli kröhöm, taisi tuo urheilulaji löytää mun kropasta uusia ja käyttämättömiä lihaksia. Se ei sinänsä varmaan yllätä ketään :D

6. Ensimmäinen ilta ja samalla mun syntymäpäivän ilta auringonlaskussa Sarandassa, Albaniassa. Tätä kuvaa ottaessa olin ollut hereillä tyyliin 40 tuntia, ja siltä näyttää naamakin :D

7. Kesän ensimmäinen mökkireissu Etelä-Savossa!

8. Mä ja pingviinit Etelä-Afrikassa Boulder's Beachilla.

9. Peilityyni järvi keskiyöllä juhannuksena. Parasta.

Haastan omaa blogia pitävät lukijat toteuttamaan tän saman idean omassa blogissaan, ja tulkaas linkkaamaan postauksianne sitten mulle tämän postauksen kommenttiboksiin! :)

2 kommenttia:

  1. Vautsi miten upeita Instagram kuvia sulla on! Näyttäisipä munkin kuvat joskus tolta haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Elli, kiitos kovasti <3 Mä oon aina tosi epäileväinen omien Insta-kuvien suhteen enkä koskaan tyytyväinen, joten tää kuulosti ihanalta. Kiitos.

      Ja varmasti sun kuvat on aivan ihania!

      Poista