Kun me 10 vuotta sitten tavattiin - Juuso kertoo

24.11.2017

Moi!

Hyvä varmaan heti alkuun kertoa, että tällä kertaa tämä teksti ei ole Katrin kirjoittama, vaan Katri on päästänyt minut kirjoittamaan tämän yhden postauksen tänne. Kuka siis minä olen? Se tyyppi, joka tapasi tasan kymmenen vuotta sitten Katrin ensimmäisen kerran mikkeliläisen lukion koululehden kokouksessa, ihastui, rakastui, meni kihloihin ja naimisiin Katrin kanssa. Okei, kaikki tämä ei (onneksi) ihan yhdessä päivässä, mutta juuri kymmenen vuotta sitten elämäni muuttui Katrin tapaamisen ansiosta loppuelämäksi.

Olen joskus ennenkin kirjoittanut Katrin blogiin meidän ensitapaamisesta (ja niin on varmasti Katrikin), mutta nyt on aika ainutlaatuinen hetki kirjoittaa siitä vielä jotain, kun tänään tulee tosiaan tasan kymmenen vuotta siitä, kun olen tavannut Katrin ensimmäisen kerran.

Tai ensimmäisen kerran sillä tavalla, että Katrikin muistaa tapaamisen. Jo pari viikkoa aiemmin samaisen koululehden edellisessä tapaamisessa olin kyllä huomannut kaverinsa kanssa äänekkäästi nauravan ensimmäisen vuoden lukiolaisen (olen siis Katria vuoden vanhempi ja olin kypsästi lukion toisella luokalla, kun tavattiin). Joku Katrissa, ehkä Katrin iloisuudessa, jäi mieleen, koska bongasin Katrin heti seuraavalla kerralla lehden kokoukseen tullessa. Ei me mitään ollut juteltu, enkä ollut mitään suurempaa rakkaustarinaa vielä siinä vaiheessa päässäni pyöritellyt, mutta silti. Katri kyllä jäi heti mieleen.

Hollywood Hillseillä, Los Angelesissa

Tämä seuraava lehden tapaaminen oli sitten se oikea tapaaminen, jolloin juttelimme ensimmäisen kerran Katrin kanssa ja jonka Katrikin muistaa. Moni ensitapaamiseen liittyvistä yksityiskohdista tuntuu nykyään niin hölmöltä, että niitä on jo vaikea kirjoittaa, haha. Minkäs sille voi, kymmenen vuotta sitten elämä oli vielä railakasta teinimeininkiä. Välillä toivoo, että olisipa edelleen.

Mutta niin: olin lehden ”päätoimittaja”, ja kun en osannut itse taitto-ohjelmalla taittaa kirjoittamaani juttua, toimintaa ohjannut opettaja (Katrin luokanvalvoja) pisti minut taittamaan jutun yhdessä Katrin kanssa. Miten Katri edes osasi käyttää taitto-ohjelmaa minua paremmin jo silloin? Onneksi osasi! Ja onneksi opettajamme pisti minut taittamaan juttua juuri Katrin kanssa.

Välillä olen miettinyt sitä, olisimmeko tavanneet samalla tavalla koskaan, jos ei olisi ollut sitä lehden kokousta, sitä taitettavaa juttua ja sitä taitto-osaamista, mikä Katrilla oli. Ehkä, toivon tietenkin niin. Samalla on kuitenkin hullu ajatus, että asiat ovat niin pienestä kiinni. Oltiin kuitenkin Katrin kanssa eri vuosikursseilla, meillä ei ollut muuten mitään yhteisiä kursseja, ei minkäänlaista yhteistä kaveripiiriä. Ei ollut tarjolla mitenkään liikaa mahdollisuuksia meidän tapaamiseen. Onneksi tämä yksi riitti.

Juuri se yhden kerran riittäminen oikeastaan oli se asia, mikä Katrissa oli ja on edelleen joka päivä niin erilaista. En väitä, että oma rakkauselämähistoriani olisi ehtinyt olla 17-vuotiaana ennen Katrin tapaamista kovin mittava, mikä johtui ainakin osittain siitä, että olin koko teini-ikäni tosi ujo. Uusiin porukoihin mukaan pääseminen oli tosi vaikeaa, isot sosiaaliset tilanteet tuntuivat vaikeilta. Silloin välillä jos olin johonkuhun ihastunut, en yleensä uskaltanut tehdä asialle mitään.

Trinidadissa, Kuubassa

Katrin kohdalla tiesin kuitenkin haluavani tehdä heti jotain. Kun Katri oli auttanut minua taittamisessa ja vittuillut minulle sanan ”keritä”-käyttämisestä väärin, jouduin lähtemään kesken kaiken pois lehden kokouksesta. Yleensä olisin varmaan vain antanut asian olla ja toivonut, että törmäisin kivaan taittajatyttöön vielä joskus. Nyt en kuitenkaan antanut olla, vaan kävin aika pian (seuraavana päivänä?) kommentoimassa Katrin kuvaan IRC-Galleriassa. Koska niin tehtiin vuonna 2007. Miten muuten edes tiesin Katrin IRC-Galleria-nimimerkin? Olenko stalkannut Katrin jostain lukion galtsuyhteisöstä? Luultavasti. Tämä teksti saa minut näyttämään tosi hyvältä.

Parasta oli tietenkin se, että Katri vastasi takaisin, mistä alkoi meidän jokapäiväinen viestittely IRC-Galleriassa. Muutaman päivän jälkeen jompikumpi uskalsi kysyä galtsuun kirjoitetuissa yksityisissä kommenteissa toisen mesesähköpostia, minkä jälkeen mesetettiinkin päivittäin tuntien ajan. IRC-Galleria ja MSN Messenger, paljon olisi jäänyt tapahtumatta ilman niitä. Samalla toki alettiin tapailla myös koulun ulkopuolella, ensin leikkipuistossa ja lenkkeilemällä. Sitten Katri pyysi minua leffaan tekstarilla (mihin vastasin ”Tuliko tämä varmasti oikealle tyypille”).

Minulle oli alusta asti selvää, että tykkäsin Katrista niin paljon, että haluaisin seurustella Katrin kanssa. Aluksi epäilin, olivatko Katrin tunteet oikeasti yhtä vahvoja, mutta parin viikon jälkeen sekin kävi selväksi. Koska olimme teinejä, piti meillä tietenkin olla myös virallinen ”seurustelun aloittamisen päivä”, mikä on aina uutenavuotena. Silloin oltiin ensimmäisillä kunnon treffeillä. Ja kohta siitäkin tulee kymmenen vuotta. Naimisissa ollaan oltu kohta kaksi ja puoli vuotta.

Päätin etukäteen alkaessani kirjoittaa tätä, etten jaarittelisi hirveästi ja etten ajautuisi sivupoluille kirjoituksessa, mutta niinhän tässä on käynyt, että molemmat lupaukset itselleni olen jo oikeastaan onnistunut rikkomaan tässä tekstissä. Varsinaisen tapaamiskerran muistelun lisäksi ajattelin nimittäin, että olisi kiva kirjoittaa jotain siitä, miten tuo kymmenen vuoden takainen tapaaminen on muuttanut koko elämäni ja millaista ajattelisin, että elämäni olisi, jos vaikka olisinkin osannut taittaa omat juttuni.

Havannassa, Kuubassa

Totaalisen erilaista se ainakin olisi, se on varma. Siis muillakin kuin itsestään selvillä tavoilla. Olen hyvin varma siitä, että olisin ihmisenä erilainen. Niin kuin kirjoitinkin jo, Katrin tapaamisen aikaan olin ujo, hiljainen ja paljon omissa oloissani. Vaikka omaa nykyistä personallisuutta on vaikea määritellä itse, sanoisin silti, että olen nykyisin hyvin sosiaalinen, iloinen ja tulen mielestäni kivasti toimeen kaikissa uusissa tilanteissa. Minulla on paljon mahtavia kavereita, jotka olen tavannut nimenomaan sen jälkeen, kun olen tutustunut Katriin. Olisinko koskaan uskaltanut tutustua heihinkään, jos olisin ollut samanlainen kuin vielä lukion alussa olin? En välttämättä olisi.

Alusta lähtien Katri on saanut minut tekemään asioita, joita en olisi aiemmin uskaltanut, saanut minut uskomaan itseeni ja tavoittelemaan toivomiani juttuja täysillä. Kamalan kliseisiä lauseita, mutta pakko ne on tällä tavalla kirjoittaa, koska ne ovat totta. Toki toivon, että yhtä lailla minä olen onnistunut ehkä tuomaan jotain samanlaisia fiiliksiä myös Katrin elämään. Tärkeintä minulle on ollut se, että Katri on aina hyväksynyt minut sellaisena kuin olen ja jaksanut jotenkin ihmeessä aina uskoa minuun.

Se ei ole aina ollut helppoa, koska on ollut joitain ajanjaksoja, jolloin olen ollut totaalisen turhautunut esimerkiksi omaan työtilanteeseeni tai taloudelliseen tilanteeseeni. Pariin kertaan on eletty etäsuhteessa: ensin vuosi, kun Katri asui Lontoossa, ja sitten puolivuotta, kun minä asuin Balilla. Ja on ollut aikoja, jolloin en missään tapauksessa ole ollut paras mahdollinen poikaystävä/kihlattu/aviomies. Silloinkin Katri on silti jostain syystä pitänyt minua sellaisena. Se on aika älytön fiilis. Niin älytön, että toisinaan erehdyn jo pitämään nykyistä rohkeuttani ja sosiaalisuuttani jotenkin itsestäänselvyytenä, mutta tämän vuosipäivän lähestyessä aloin taas miettiä kymmenen vuoden takaisia aikoja ja viikkoja ennen Katrin tapaamista. En voi sanoa kuin olevani helpottunut siitä, että Katri tuli elämääni.

Dodger's Stadiumilla, Los Angelesissa

Huomasin myös nyt tässä kirjoittaessani, että olen onnistunut kääntämään tekstin minun ja Katrin tapaamisen vuosipäivästä luontevasti omaan itseeni, mahtavaa! Ehkä siis ei sen enempää omista ominaisuuksistani. Paljon muutakin voisi meistä, meidän tarinan alkuvaiheista ja kaikesta sen jälkeisestä kirjoittaa, mutta en oikeasti enää tiedä, miten pystyisin kovin tiiviisti lisäämään jotain.

Huh, kymmenen vuotta on kyllä pitkä aika. Ja toisaalta tuntuu, että tosi lyhyt, kun miettii, miten älyttömän paljon olen ehtinyt kokea elämässäni asioita Katrin kanssa. Aina toisinaan saan vastata myös ihmisille siihen, miten teini-ihastuksesta on syntynyt jo kymmenen vuotta kestävä parisuhde. En osaa koskaan sanoa siihen mitään, niin meille on vain käynyt. Kun on tavannut jo teininä sen oikean, on voinut pysyä sen jälkeen parhaassa mahdollisessa valinnassa. Ja tiedän myös monia muita, joilla on vastaavanlaisia tarinoita. Onneksi me olemme yksi niistä. Onneksi me olemme me. En osaisi muuta kuvitellakaan.

- Juuso

Kuvituksena muutama GoPro-selfie häämatkalta.

6 kommenttia:

  1. Voi miten ihana teksti! Ja jotenkin ihanaa kuulla tälläinen rakkaustarina miehen puolelta, yleensä ne tuppaa olemaan naisten kynästä! Onnea teille 10-vuotisesta taipaleesta, vaikutatte hurmaavalta ja yhteensopivalta parilta :) On ihanaa, että osa ihmisistä pysyy yhdessä sen teini-ihastuksen kanssa, itse olin onnekas kun löysin 7 vuotta myöhemmin teini-ihastukseni uudestaan ja tällä kertaa sain napattua itselleni ;)

    http://fasciner.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda <3 Juuso kirjoitti tän lentokoneessa hirveän nopeasti, mutta aika ihanalta tuntui itsestäkin se lukea. Voi että miten mahtava tarina teilläkin, hyvä että sait napattua ja älä vaan päästä irti <3

      Poista
  2. Apua miten suloinen pari te olette, ihanaa että ootte kerenneet jo noin kauan olemaan yhdessä <3

    Mulla ja mun höpönassulla on yhteistä taivalta takana kohta 2,5 vuotta vasta. Meidänkin tutustuminen oli tosi pienestä kiinni. Tutustuttiin vähän ehkä tylsästi netissä kaveri-/treffipalstalla. Sain yksityisviestin jossa ei ollut otsikkoa ja alustan suunnitteluvirheestä johtuen en saanut viestiä auki, mutta näin millä nimimerkillä se oli laitettu. Onneksi satuin olemaan niin utelias, että otin itse yhteyttä mysteeriviestin lähettäjään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Maru, kiitos <3 Vitsi mikä meant to be teilläkin, sä olisit hyvin saattanut vaan ohittaa tuon toimimattoman viestin mut kelaa, mikä onni sen kaivamisen takana odotti!!

      Poista
  3. Todella kaunis ja hyvä teksti :) Ehkä vastineeksi olisikin hyvä nyt saada sitten naisen versio tapahtumista/näkökanta :D

    Katri | finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kiitos <3 Täytyy katsoa, jaksanko sen joskus kirjoitella, voi olla että jää mun osalta käsittelemättä :D Mutta lupaan palailla kihlautumis- ja hääkertomuksin tässä talven aikana ;)

      Poista