Syyskuun 2017 suosikit

3.10.2017


Vesimeloni
En ollut lähes vuosiin syönyt tavallista, punaista vesimelonia, kunnes yhtenä iltana oli vaan pakko saada sitä ja Dr Pepperiä. Juuri näin ihan tyhjästä mulla alkaa aina sellaiset kausittaiset ruokaobsessiot, ja ei, en ole raskaana. Vesimelonia vedin syyskuun aikana n. 6 kiloa viikossa, siihen käytettyä rahasummaa en viitsi edes laskea. Onneksi kyseessä on raikas ja terveellisempi herkku, josta saa samalla isosti antioksidantteja, C-vitamiinia, B6-vitamiinia ja kaliumia, eli on se sentään siltä saralta jokaisen pennin arvoinen :)


Työhommat
Monta kivaa työkeikkaa sekä henkilökohtaisia onnistumisia molemmissa töissäni! Myös koulussa oon joutunut puheviestinnän kurssilla tsemppaamaan itseäni aivan hurjasti, mutta kaikesta olen tähän asti selvinnyt. Vielä yksi iso puheviestinnän koetus edessä tällä viikolla, mutta sen jälkeen olen julkisen puhumisen suhteen hetkeksi vapaa.

Yllätyslennot Pariisiin
Ostin yllärinä itselleni ja äidilleni lahjaksi lennot Pariisiin. Ensi keväänä päästään siis yhdessä tyttöreissulle, ja ihana äitini pääsee näkemään elämänsä ensimmäistä kertaa tuon valojen kaupungin!

Uudet puhelinkuoret
Katselin näitä kukkakuoria Glitterissä koko kesän, enkä koskaan vaan edistynyt ostamaan niitä. Sitten, kun päätin hakea ne, oli niitä jäljellä enää iPhone seiskalle. Onneksi käyvät kooltaan hyvin myös kutoselle, vaikkakin tuo kameran reikä jää vähän rumasti esiin. En anna sen haitata, kun kuorien kuosi itsessään on niin ihana!


Yllättävän pitkät hiukset
Olen tässä syksyllä vasta havahtunut siihen, että mun hiukset on yhtäkkiä hurahtaneet pituutta ihan hirveästi. Taisin kesän hiihtää tukka vaan ponnarilla, kun en asiaa huomannut :D Nyt kun olen yrittänyt ainakin kerran viikossa tarttua kihartimeen, niin asiaan on kiinnittänyt huomiota. Kyllä vaan pitkä tukka + kiharat on se omin juttu mulle.

Ystävän jälleennäkeminen
Vietin ihanan parituntisen ystäväni Marin kanssa. Ei kumpikaan pystytty edes muistamaan viime kertaa, kun ollaan nähty - siitä on ainakin kolme vuotta. Silti kaikki oli aivan kuin ennen, ja vielä ihanammin. Käytiin erittäin myöhäisellä lounaalla testaamassa Kaivokadun Luckiefun's, istuttiin pöydässä useampi tunti ja sen jälkeen vielä käveleksittiin ja pulpatettiin oikein sydämen kyllyydestä. Onni on ystävät, keiden kanssa jutut ei vaan lopu.

Blogin avaaminen
Ylivoimaisen paras asia oli tämän blogin avaaminen! Se on jo nyt tuonut niin paljon iloa ja taas kivan harrastuksen, että oon ihan täpinöissäni. Ja on ollut mahtavaa, kun kommenttiboksissa ollaan oltu aktiivisia - pidetään se edelleenkin vauhdissa, yhdessä. ♥

4 kommenttia:

  1. Pakko mainita, että sun blogi on kyllä todella kiva :)

    https://tervetuloa-maailma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Vesimeloni on kyllä parhautta ♥ Mulla on kans välillä ihan ihmeellisiä ruokaobsessioita, tosin ne yleensä kestää vaa hetken ja on sitäkin kummempia :D Esim viime viikolla vetelin välipalaksi yhden kokonaisen parsakaalin ite tehdyn dippikastikkeen kanssa.

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on ♥ Oi, kuulostaa hyvältä toi parsakaali kyllä, veditkö raakana vai paahdoitko uunissa? Mullahan oli siis viime vuonna addiktio pieneksi pilkottuun, uunissa paistettuun (+ oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla maustettuun) parsakaaliin, hahaha :D

      Poista