"Miten teillä on varaa matkustaa niin usein?"

31.10.2017

Matkustetaan Juuson kanssa ulkomailla useamman kerran vuodessa. "Parhaimpina" vuosina matkoja on kertynyt 5-6 kappaletta, viime vuonna taas panostettiin kaikki rahat pitkään häämatkaan läpi Kuuban, Kalifornian ja Nevadan. Tasaisin väliajoin joku kaveri, sukulainen tai puolituttu kysyy, miten meillä voi olla rahaa matkustaa "näin usein", mikä sekin on mielestäni hyvin vaihteleva käsite. Joillekin kerran vuodessa on usein, joillekin 5 kertaa vuodessa on usein. Joillekin 10 kertaa vuodessa on harvoin. Kyselijöille vastaan yleensä lyhyesti vain sen, että elämä koostuu valinnoista, ja jokainen tekee omansa.

Mä olen esimerkiksi tienannut koko parivuotisen opiskeluajan reippaasti alle virallisen köyhyysrajan, mutta silti olen matkustanut tänä aikana useamman kerran Lontoossa, Amsterdamissa, Ruotsissa, Kuubassa, Jenkeissä ja Albaniassa. Ollaan parin viikon päästä menossa Marokkoon, ja keväällä mua kutsuu äitin kanssa tyttömatka Pariisiin. Yhtäkään matkaa ei ole ostettu luottokortilla tai lainalla, vaan ihan itse tienatulla ja säästetyllä rahalla. Häämatkasta tosin iso osa sponssista tuli häälahjoista, ja tästä ollaan edelleen aivan mielettömän kiitollisia kaikille meidän rakkaille.


Moni tuntuu edelleen elävän siinä käsityksessä, että matkustaminen on jotenkin todella kallista. Oon yrittänyt kumota tätä käsitystä lähipiirissä, sillä ihan mielettömän ihania matkoja voi saada jo vaikka 200 eurolla - kun vain tietää, mistä etsiä. Vuosien aikana ollaan opittu Juuson kanssa metsästämään ne parhaat lento- ja hotellitarjoukset, ja nyt kun ollaan siirrytty osaksi käyttämään Airbnb:tä, harrastus sen kuin halpenee.

Tärkeintä matkustamisen mahdollistamisessa on tarjousten seuraamisen lisäksi tietysti myös se iänikuinen säästäminen, josta olen blogissa jo aiemminkin jauhanut. Suurin tekijä meidän taloudessa on se, että me eletään melko pienesti, yleensä ihan huomaamatta ja ilman tunnetta siitä, että jäätäisiin jostain paitsi. Meillä ei esimerkiksi ole autoa, vaan käytetään julkisia liikennevälineitä. Auto on varmasti monen kotitalouden suurin menoerä asumiskulujen jälkeen, bensoineen, veroineen, vakuutuksineen ja huoltoineen. Tässä me säästetään jo useampi tonni, jolla saadaan tehtyä jo useampi matka vuodessa. Kaikille auto ei ole valinta, vaan pakollinen esimerkiksi pitkän työmatkan vuoksi, mutta meille se on Helsingissä hyvien kulkuyhteyksien äärellä vaihtoehto, joka ollaan jätetty valitsematta.


Käydään myös melko harvoin ulkona bailaamassa, erityisesti mä pidän enemmän himassa istuskelusta kavereiden kanssa. Jos satunkin käymään ulkona, harvemmin edes tilaan tiskiltä mitään alkoholipitoista, koska mulle tulee baariympäristössä helposti siitä huono olo. Moni kaveri käy baarissa 2-4 kertaa kuukaudessa, ja käyttää joka kerta aloittelujuomiin, sisäänpääsymaksuun ja tiskijuomiin sen vähintään 30€/kerta. Tästä tulee jo kuukaudessa 120€. Näin esimerkkinä taas niistä valinnoista, joita jokainen oman elämäntilanteensa mukaan tekee :)

Meillä ei ole myöskään mitään kalliita ja säännöllisiä harrastuksia, kuten laskettelua, voimistelua tai vaikka pilatesta. Juuso käy työpaikan salilla, käydään yhdessä ja kavereiden kanssa kävelyillä ja mä kirjoittelen tätä blogia, josta tulee pieniä kympin kuluja kuukaudessa. Vastaavia esimerkkejä asioista, joihin me ei käytetä rahaa mutta moni muu käyttää, löytyisi kymmeniä, alkaen vaikka takeaway-kahvista. Mä en juo kahvia, ja Juusokin lähinnä töissä toimistolla, joten se ei ole meille arjessa arvokas asia, kun taas monelle se on se päivän pieni oma hetki.


Kaiken kaikkiaan olen siis sitä mieltä, että suurimman osan työssäkäyvistä, varsinkin perheettömistä ihmisistä on turha laukoa niitä "matkustaisinhan mäkin, jos olisi rahaa" -kommentteja. Meillä ei ole mitenkään erityisen paljon rahaa, melkeinpä päinvastoin koska opiskelijataloudessa tässä elellään. Matkustaminen on mahdollista, kun vaan itse miettii niitä omia kulutustottumuksia ja sitä, mikä elämässä ja arjessa on tärkeintä. Joillekin se on se auto, meille se on maailman näkeminen. Joillekin taas omien säästettyjen rahojen päällä istuminen, ja se on ihan fine.

Jokainen siis taaplaa tyylillään. Kaikkea ei voi saada, ellei ole miljonääri, mutta monesti niitä omia arjen tottumuksia uudelleen järjestelemällä saattaakin mahdollistaa itselleen jotain, mitä on jo kauan kaivannut. Eli vinkkinä niille, ketkä haluaisivat matkustella enemmän: kannattaa selvittää rauhassa, mistä on valmis luopumaan ja mikä on itselle se prioriteetti numero yksi, ja lähteä siitä liikkeelle :)

20 kommenttia:

  1. Oon kyllä ihan samaa mieltä kaikesta! Ite teen hyvin samanlaisia valintoja kuin tekin ja se mahdollisti mulle opiskeluaikana paljon matkustelua. Sillon olikin helppoa, koulusta kun oli vähän helpompi olla omalla lomalla kun nyt työelämässä 😊 mulle on myös ihan turha kitistä samassa työpaikassa samalla palkalla kuinka ei oo rahaa matkustella jos ne rahat menee autoon, pelikoneisiin, alkoholiin ja tupakkaan. Ja työpaikkaruokailuun eikä eväisiin. Valintoja, valintoja. Jälkikäteen kuulin että entisessä työpaikassa monet uskoivat mun elävän "isin rahoilla" mikä on sinänsä hassua että sieltä monikin tietää isäni ja tietää hänen olevan sairauseläkkeellä jo 45-vuotiaasta. Joten ihan itse olen rahani ansainnut ja vaan valinnut omien prioriteettieni mukaan mihin ne käytän 😊 nykyinen työpaikka on ihan huippu ja saan sen verran hyvän toimeentulon enkä työaikana juurikaan kuluta, joten saan nyt talvikaudella 4kk vapaata jonka käytän ihan vaan matkusteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin oon miettinyt tuota että sitten kun on täysillä työelämässä mukana, matkustelua on määrällisesti vaikeampi harjoittaa niin paljon kuin opiskellessa, joten otetaan siitä nyt kaikki irti. Ja joo, ai että, unohdin tupakan listauksesta ihan täysin! Se on maailman hauskinta kun joku tupakkaa askin päivässä kitisee, ettei oo rahaa johonkin.

      Kuulostaa tosi ihanalta sun tilanne nyt, ihanaa matkustelua vapaalle <3

      Poista
    2. Suosittelen kyllä vahvasti ottaan ilon irti opiskeluajasta 😊

      Kiitos, tulee varmasti huippu talvi! Kuukausi suomessa ja kolme aasiassa ja oseaniassa suunnitelmissa.

      Ihania reissuja myös teille 😊 kiva lukea taas sun juttuja, ties kuinka monen vuoden takaa oon sua seuraillut!

      Poista
    3. Oioioi, kuulostaa aivan ihanalta. Mulla on ollut ihan hirveä Aasia-kuume nyt viimeiset pari kuukautta, mutta meillä saattaa olla ensi vuodelle suunnitelmissa yksi suurempi reissu länteen päin, niin täytyy ensisijaisesti säästää sitä ajatellen.

      Ihana kuulla, että oot pitkäaikainen seuraaja! <3 Ihan mahtavaa, että oot pysynyt mukana. :)

      Poista
  2. Hyvin kirjoitettu! :) Nämä ovat juurikin näitä elämän priorisointiasioita. Kun ei olla miljonäärejä ja rahaa on käytössä rajallinen määrä, arjen pienet valinnat vaikuttavat hyvin paljon siihen, miten ja mihin rahaa jää säästöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia :) Juuri näin, ja varsinkin näitä priorisointeja on helpompi tehdä vielä silloin, kun ei ole omia lapsia.

      Poista
  3. Mä kummastelin samaisia kyselyitä joskus itsekin, kunnes opin, että kaikki on suhteellista. Joillekin perheettömille työssäkäyville ei oikeasti jää sen verran rahaa käteen, että matkustelu olisi mahdollista, saatika terveen elintason ylläpitämiseen. Korkeisiin elinkustannuksiin ja mataliin palkkoihin ei arjen uudelleenjärjestelyt auta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kaikki on suhteellista, olet ihan oikeassa! "Työssäkäymisen" määritelmäänkin vaikuttaa paljon se, käykö töissä vain osa-aikaisesti esim. 60h/kk (tuntien vähyys kun ei ole läheskään aina oma valinta, tiedän sen kaupanalalla kauan työskennelleenä) vai täystuntisena. Ero ja vaikutus arkeen on valtava, joten työssäkäyviä ei sinänsä voi yleistää yhtenä joukkona.

      Helsingissä asuvana, matalapalkkaisena opiskelijana tiedän, että arki ei ole taloudellisesti aina 365/365 helppoa, ja itselläkin on esimerkiksi sairauksia, joihin uppoaa joka kuukausi mukavasti rahaa kaikkien muiden asumis- ja elämiskulujen ohella. Silti koen itse, että pystyn ainakin tällä hetkellä panostamaan johonkin minulle rakkaaseen asiaan nipistämällä muista kuluista, vaikka sitten kympin kerrallaan kuukaudessa, ja koen olevani siinä onnekas. Aina ei ole ollut näin, ja silloin ei olla matkusteltu, ainakaan näin paljoa.

      Kiitos tosi paljon kommentistasi :)

      Poista
  4. Perheen kanssa matkustelu on budjetti erikseen, mutta yksin matkustus on usein edullista. Itse viime kesänä kävin ruotsissa 200€,joka sisälsi lennot, junat, metrot,muutaman lounaan ja kolme yöpymistä. Edullista arjen irtiottoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin. Ja hei vautsi, sä oot saanu rahan riittämään ihan pirun hyvin, hatunnosto sinne! :) Mäkin yleensä bongailen meille jollain 200 eurolla 5 päivän tai jopa viikon reissuja, mutta päälle on tulleet sitten just kulkemiskulut ja ruoat vielä. Ei paha sekään.

      Poista
  5. Oon samaa mieltä :) omat valinnat ratkasee pitkälti rahan käytössä ja helposti saa säästettyä pennin sieltä ja pennin täältä. Ja halpoja lentoja on tarjolla koko ajan jos niitä osaa vaan etsiä! Meki lennettiin lontooseen 60€ menopaluu per nuppi, eli todella halvalla.
    Tietty vähän jännittää et mites sitten käy kun perhe kasvaa, mutta uskon et saadaan silti vähän rahaa jemmaan että päästään reissaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, I very much agree. Ja samoin edullista majoitusta löytää ainakin kaikista suurimmista kaupungeista, kun vaan etsii. Se meidänkin Easyhotelin minimini-hotellihuone sillon 2011 Lontoossa tais olla jotain 20 puntaa/yö/nuppi, eiks vaan? :D Se laivahytin kokoinen, hehe <3

      Mä oon mietiskelly kans paljon tuota perheen kanssa reissaamista ajatellen lähivuosia, kun meidän perhe toivottavasti jossain vaiheessa kasvaa, mutta en jotenkin osaa olla huolissani. Uskon, että tekin pääsette reissaamaan ihan hyvin, kunhan molemmilla on työpaikat vaan ja ossaapi laittaa sukan varteen pennejä aina silloin tällöin :)

      Poista
  6. Mitäpä tuohon lisäämään, kun melko samalla tyylillä elellään. Elämä todellakin on valintoja täynnä, että tuhlaako rahojaan esim. ravintola-iltoihin vai pistää rahaa syrjään matkaa varten.

    Oikein mukavia matkoja sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin :) Kiitos kivasta kommentista <3

      Poista
  7. samaa kokenut itsekkin, pienituloisena saanut ihmettelyä miten varaa matkustella! En polta ja harvoin baareissa, kuljen helsingissä pyörällä yms..säästää lisäksi tähän voisin lisätä lemmikki eläimet viee rahaa sekä shoppailun (kirpputorit hyviä) hiukset värjään itse.. yms

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, just nämä tällaiset pienet mutta suuret teot!

      Poista
  8. Juu, tuo auto. Voi helekutti. Pitäisköhän kääntää veistä haavassa ja laskea vaikka viimevuoden autoilukulut oikeasti paperille. Tiedän jo toisaalta laskematta että sillä rahalla olis kiertäny pallon kahdesti ja juonu jokasella pysähdyksellä shampanjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on varmasti asumiskulujen jälkeen pahin rahasyöppö kaikista... Mutta sitten taas säkin varmaan tarvitset sitä töihin liikkumiseen? Että tavallaan pitää sitten punnita myös sen osaa arjen helpottamisessa. :)

      Poista
  9. Onhan tuo totta! Mä myös tykkään säästää, vaikka en tiedä mihin. En halua matkustaa yksin, mutta ei ikinä saada samoja lomia miehen kanssa ja se matkustaa jo sikana töiden takia, eli ei silleen jaksa lähteä ulkomaille kahdestaan. Ehkä sitten joskus.. :)

    Katri | finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on välillä niin mälsää, jos ei saa lomia yhtäaikaa - been there. Ja ymmärrettävää, jos miehesi ei jaksa enää vapaa-ajalla matkustella, voi höh. Entäs joku kaveri? :) Mutta viimeistään tulevaisuudessa, jos vaikka työnkuva miehelläkin muuttuu.

      Poista