5 + 5 asiaa

13.10.2017

Luin Kiia Innanmaan hauskan postauksen, jossa hän listasi itsestään 10 asiaa. Viisi niistä on sellaisia, joista itsessään pitää, ja toiset viisi sellaisia, joita haluaisi itsessään kehittää. Idea oli musta tosi kiva, joten päätin sen toteuttaa täällä omassa blogissa :)

5 ASIAA, JOISTA ITSESSÄNI PIDÄN

1. Tuun tosi hyvin toimeen lasten kanssa. Tunnen oloni tosi luonnolliseksi lasten lähellä, enkä pelkää tuntemattomiakaan pikkuisia. Oon hoitanut kavereiden lapsia vapaa-ajalla ja työskennellyt myös lasten leikkipaikassa, siitä ehkä luontevuus asiaan. Lapset on mun mielestä vaan niin parasta seuraa, koska heidän reaktionsa ja tunteensa on aina aitoja. Onni on oma kummityttö, ja hänen isoveljensä, joita rutistaa. Asuttaispa vaan vielä samassa kaupungissakin!

2. Oon remonttimiehen tytär, ja se myös näkyy. Osaan maalata ja tehdä pieniä raksahommia, oon siitä hirveän ylpeä. Itsenäinen nainen, sanotaanko näin! Aikomuksena olisi katsoa omaa asuntoa muutamien vuosien päästä, ja haaveilen siitä, että saataisiin ostaa joku hirveän ruma ja räyhkä asunto, jonka saisi itse rempata lattiasta kattoon juuri mieleiseksemme. Isäni voisi ottaa haltuun haastavammat jutut, ja me Juuson kanssa hoitaa perussetit, kuten seinät ja lattiat. Unelmoin myös siitä, että pääsisin ostamaan esimerkiksi Ikean keittiön, jotta saisin kasata niitä kaappeja jonkun kokonaisen päivän. Oonkohan ihan terve? :D


3. Oon aina ollut tosi työtä pelkäämätön. Mulla on suurimman osan aikuisikää ollut aina kaksi työpaikkaa päällekkäin, välillä jopa kolme. En pelkää fyysistä työtä ja tykkään tosi paljon tehdä myös käsilläni. Tällä hetkellä olen kahdessa työssä ja käyn viimeistä AMK-vuottani - rankkaa se on, mutta toisaalta, olen tottunut suureen työmäärään jo aikaisemmin. Valmistumisen jälkeen voisin kyllä mieluusti keskittää kaikki rahkeeni vain yhteen työpaikkaan, jos mahdollisuus on, koska useamman työpaikan välillä tsombaaminen on välillä käytännön asioiden vuoksi uuvuttavaa.

4. Osaan laskea puhelimen pois oikeissa tilanteissa. Mun mielestä se on vaan toisen ihmisen huomiointia, että pitkästä aikaa tavatessa ei käytetä sitä arvokasta yhteistä aikaa siihen, että selaillaan jotain Instagramia tai katotaan snäppejä. Vaan jutellaan, mitä toiselle kuuluu! Tottakai erikseen on se, jos puhutaan vaikka Youtubessa olevasta videosta ja sitten etsitään se kaverille näytettäväksi. Kotona ja perheen kesken tulee puhelimella jonkun verran roikuttua, mutta kaikenkaikkiaan pyrin tiedostamaan asian ja pitämään someaikani kohtuullisena.

5. En ole koskaan myöhässä. Tai jos olen, on tapahtunut jotain, mihin en ole voinut varautua tai vaikuttaa, esimerkiksi bussi hajoaa alle. Yleensä en silloinkaan, koska valitsen aina sen aikaisemman bussin, jolla olen paikalla hieman etuajassa :D Musta on töykeää pitää ihmisiä odottamassa sovittuna aikana, varsinkaan, jos siitä ei ilmoiteta! Nykyaikana, kun kaikilla on älypuhelimet, ilmoittaminen on lähes yhden napin painalluksen päässä. :)

5 ASIAA, JOISSA LÖYTYISI KEHITETTÄVÄÄ

1. Pessimismi, joka nostaa päätään erityisesti väsyneenä.
Pessimisti ei pety, mutta optimismi piristää itseä ja ympärillä eläviä. Tätä kohden yritän koko ajan kehittyä :)

2. Oon kotona vähän laiska. Kotityöt odottavat tekijäänsä välillä ihan liian kauan, ja sohva ja Netflix vaan on ihan liian petollisia. Mitähän tapahtuisi, jos katkaistaisiin vaikka kuukaudeksi meidän Netflix-tilaus? :D En tiedä, uskaltaisinko tämmöiseen ihmiskokeeseen. Toisaalta mä myös työskentelen osaksi kotoa, ja työhommat hoidan aina sovitusti. Samoin yhtään ainutta koulutyötä en ole koskaan palauttanut myöhässä! #proud


pusero H&M Business
farkut Gina Tricot
loaferit Vagabond
laukku Esprit

3. Ateriarytmini on tosi epätasainen. Useimpina päivinä syön vain kahdesti, ja se johtaa turhiin herkutteluihin. Toisaalta myös niinä kausina, kun saan itseni syömään päivän aikana sen viisi kertaa (aamupala, lounas, välipala, illallinen, iltapala), tekee silti mieli herkkuja - kunnon ateriarytmi pidempäänkään ei ole koskaan helpottanut mun herkutteluhimoja. Silti haluaisin saada rytmini tasaiseksi, jotta verensokeri ei pompi, ja jotta jaksaisin arjessa paremmin.

4. En ole monessakaan asiassa kovin spontaani. Rakastan suunnitella ja selvittää asioita etukäteen. Myös kamalista edessäolevista asioista haluan tietää jokaisen mahdollisen lopputuleman. Jos asia lopulta menee hyvin, olen onnellinen, mutta jos se pahin tapahtuu, olen ainakin ennalta varautunut siihen! Tästä piirteestäni huolimatta joskus hetkellinen spontaaniuden pisara nostaa päätään, ja saatan extemporena lähteä kolkuttamaan kaverin ovea, ostaa lennot johonkin tai ostaa aivan jättimäisen, puoli asuntoa täyttävän huonekasvin :D

5. Luen työsähköpostit myös vapaa-ajalla. Teen töitä osa-aikaisesti, joten en työskentele vain toimistoaikoina. Oon asentanut Outlookin omaan puhelimeeni, koska se toimii siinä paremmin kuin työpuhelimessa. Välillä kyllä otan ilmoitukset pois päältä, ettei niitä tulisi luettua vapaa-ajalla, mutta sitten kuitenkin pelkään missaavani jotain akuuttia. Paha kierre!

Mitä Sä haluaisit kehittää, ja mistä pidät itsessäsi eniten?

8 kommenttia:

  1. Tosi kivasti toteutettu postaus ja on niin kiva nähdä että tähän mun postausideaan on tykästynyt muutkin!!

    Samaistun myös tohon spontaaniuteen. Haluan aina suunnitella kaikki etukäteen ja välttyä mahdollisilta ylläreiltä, haha! :D

    ♡:llä Katja Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai tää lähti sun blogista liikkeelle? Kiitos siitä :) Haha, joo, perustetaanko vaikka kontrollifriikkien kerho? :D

      Poista
  2. Tosi kiva postausidea, ja oli kiinnostava lukea sun pohdintaa itestäs :) Vois ehkä itekin toteuttaa tän jossain vaiheessa, nimittäin ei mulla ainakaan suorilta tuu viittä hyvää ja huonoa piirrettä mieleen. Oppis ehkä vähän lisää itsestäkin siinä sivussa :D

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda <3 Kiva, että pidit ideasta. Suosittelen, piti itsekin miettiä hetki ja teki ihan hyvää vähän reflektoida :D

      Poista
  3. Tosi kiva postaus, täytyy ehkä itekin toteuttaa omassa blogissa :-)

    pawenblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Osuvia noi sun 5 asiaa joista pidät itsessäsi.. Mun oma lista näyttäis varmaan aika samalta (miinus tuo lapsiasia ja se että en ole remppaihmisen tytär mutta silti hemmetin kätevä käsistäni :D) Kohta 5 oli erityisen hyvä! Hihi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, vitonen varsinkin on nyt ollut pinnalla ;) Kiitos <3

      Poista