Beauty Blenderin puhdistus

26.9.2017

Levitin teini-iästä päälle parikymppiseksi asti meikkivoiteen aina sormin, en ole koskaan käyttänyt niitä hassuja kolmion muotoisia, valkoisia vaahtomuovipalasia. Välissä tosin käytin myös mineraalimeikkejä, jotka levitin kabuki-siveltimellä pyörittelemällä, mutta nestemäisistä aineista ollessa kyse oli aina mulla sormet ykkösvaihtoehtona. Oon jo parin vuoden ajan käyttänyt meikkivoiteen levitykseen sormien sijasta Beauty Blenderiä, tuota pinkkiä pisaraa.

Beauty Blenderin rinnalle luoduista "feikkiversioista" olen muutamia testannut, muttei mikään ole vielä täysin vetänyt vertoja sille aidolle ja alkuperäiselle. We Care Iconin on paras feikki, josta mulla on kokemusta. Se on muuten todella hyvä levitykseen ja muuhun, erityisesti irtopuuterin lisäykseen, mutta käytössä se pehmenee vähän turhan nopeasti ja alkaa jossain vaiheessa myös murentua.


Jotta kalliista Beauty Blenderistä on iloa mahdollisimman pitkään, on sen oikeanlainen huolto äärimmäisen tärkeää. En tiedä, kuinka usein BB olisi tarkoitus pestä, mutta itse pyrin pesemään sen jokaisen käyttökerran jälkeen. Joskus kiireaamuina tämä jää tekemättä, mutta pesen kuivahtaneen meikin sitten mahdollisimman pian pois, ennen seuraavaa käyttökertaa kuitenkin. Pesu täytyy tehdä hellävaraisesti, koska ainakin pidemmällä käytöllä sieni lähtee jo muutenkin murenemaan.

En ole koskaan kokeillut BB:n omaa pesunestettä, vaan luottanut perinteisiin saippuoihin, samoihin, millä pesen siveltimet. Eli Marseille-saippuaan! Se on tarpeeksi rasvaista, mutta silti täydellisen puhdistavaa. Pienikin määrä poistaa esimerkiksi meikkivoiteen paidan kauluksesta, ja Beauty Blenderin kanssa se on ollut aivan loistava.

Marseille-saippua on alunperin lähtöisin Ranskasta, nykyään sitä valmistetaan muuallakin. Tuo meikäläisen kaapissa seisonut yksilö on nimenomaan Ranskan matkalta pari vuotta sitten ostettu, eikä ole onneksi mennyt miksikään kun oli muoviin pakattu. Marseille-saippuaa ostaessa kannattaa kiinnittää huomiota sisällysluetteloon ja tarkistaa, että saippua todella on alkuperäisen reseptin mukainen. Moni nykymarseille nimittäin sisältää perinteisen oliiviöljyn tai muun kasvirasvan sijasta eläinperäisiä rasvoja, ja niitä en ainakaan itse haluaisi Beauty Blenderini, saati sitten kasvojeni lähelle.

Ohjeita oikeanlaisen saippuan tunnistamiseen löydät täältä. Myös muu oliiviöljy-käsisaippuapala saattaa hoitaa homman, mulla toimii nimittäin lähes yhtä hyvin äidiltä tuliaisina joskus jostain saatu oliiviöljy-avokado-käsisaippua. Eli kun siinä on tarpeeksi eli suuri määrä kasviperäistä rasvaa, se luultavasti toimii :)

Onko jollain teistä kokemusta tuosta BB:n omasta pesunesteestä? Onko se rahan arvoista?

2 kommenttia:

  1. Marseillesaippua on meikkivälineiden pesemisessä kyllä ihan paras! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ja niin tehokas tahrojenkin poistaja. :)

      Poista